Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

 

HEISKAN MARATON
25.3.2017

 

Heiskan Maraton juostaan Hämeenkyrössä, Heiskan historiallisen tilan toimiessa kilpailukeskuksena. Tila on vuosisatoja vanha, jonka pihapiirissä on useita vanhoja rakennuksia kertomassa omaa tarinaansa menneiltä ajoilta ja tuomassa juoksuun aivan oman tunnelmansa. Reittinä kierretään ns. kalalahden kierros, jossa osa reitistä on kevyenliikenteen väylää ja osa maantietä. Reitti on vaihteleva, jossa on runsaasti tasaista , mutta  myös kumpuilevaa maastoa tuomassa mukavaa vaihtelua reitille. Juoksun jälkeen  tarjolla sauna, jonka mieto lämpö hivelee väsyneitä lihaksia. Saunan jälkeen illan tummetessa kokoonnumme vanhaan tunnelmalliseen päärakennukseen  jakamaan palkinnot. Heiskan Maraton on tapahtuma, jonka historiallinen miljöö palveluineen on vertaansa vailla. Heiskan Maraton myös päättää talven kestäneen Maratoncupin. 

 

Olemme siirtäneet maratonin perinteistä aloituspäivää n. kuukaudella eteenpäin. Kevät jo keikkuvi tulevi tuolloin, näin ainakin uskomme ja saamme Heiskalle hienon kevätpäivän.

   
TAPAHTUMAPAIKKA JA -AIKA 25.3.2017 klo 11.00. 
Kilpailukeskus sijaitsee Hämeenkyrössä, Heiskan kylätoimintakeskuksessa, heiskankujalla. Kolmostieltä matkaan n. 300 metriä., 
   
MATKAT JA SARJAT Puolimaraton M, M40, M50, M60, N, N40, N50
  Maraton M, M40, M50, M60, N, N40, N50
  Kymppi M,M40,N,N40
   
REITTI Reitti kiertää ns. kalalahden jossa ensimmäinen kaksi kilometriä on kumpuilevaa maastoa maantien reunassa. Seuraavat kilometrit ovat tasaista, jossa ensin juostaan runsas kilometri Mahnalan suuntaan kevyenliikenteen väylälle asti, jota lasketellaan kohden Hämeenkyröä kääntyen Viljakkalan suuntaan n. 100 metriä, kunnes käännytään Heiskan kylätoiminta keskuksen suuntaan, joka sivuutetaan uuden kierroksen aloituksena. Reitin pituus on 5274,38 km ja se kierretään kympillä kaksi, puolimaratonilla neljä ja maratonilla kahdeksan kertaan. Reitti on merkitty kyltein ja nauhoin. Kilometrit on merkitty ensimmäisen kierroksen mukaan. Reitti on virallisesti mitattu, joten matka on tilastokelpoinen. Reitti aurataan ja hiekoitetaan tarvittaessa.
   
HUOLTO Miesten pukuhuone ja savusauna Heiskan pihapiirissä..
Naisten pukuhuone ja sauna sijaitsee n. 200m kilpailukeskuksesta Viljakkalan suuntaan, jossa olemme varanneet saunatilat.

Reitillä huoltopiste sijaitsee kierroksen täyttyessä n. 5,2 km:n kohdalla. Huollossa on tarjolla lämmintä urheilujuomaa, vettä, suolakurkkua, banaania, rusinoita.

   
PALKINNOT Kilpailun kolme parasta palkitaan sarjoittain. Lisäksi palkitaan Markku Kyröjärvi Maratoncupin kokonaiskilpailun parhaat sarjoittain. Kaikille maaliin saapuville Heiskan maratonin mitali, jonka on suunnitellut Markku Raittinen.
   
ILMOITTAUTUMINEN

JÄLKI-ILMOITTAUTUMISEN VOIT TEHDÄ MYÖS ETUKÄTEEN NETISSÄ. TÄMÄ MAHDOLLISUUS ON VOIMASSA 22.3. MIKÄLI TEET ILMOITTAUTUMISEN ETUKÄTEEN, SE SÄÄSTÄÄ AIKAA KISA-AAMUNA JA SINUN EI ESIMERKIKSI TARVITSE TULLA PAIKALLE TUNTIA ENNEN.

Tästä suoraan ilmoittautumiskaavakkeeseen 

- Puhelimitse 045-6385101
- Sähköpostilla: kankaanpaanmaraton@jippii.fi

   
MAKSUT Hinnat (suluissa hinta juoksijakortin omistajille)
 
Matka lki-ilmoittautuminen 
viim. tunti ennen lähtöä
Kymppi 25€
Puolimaraton 45€
Maraton 50€
 

 

 

LISÄTIEDOT 045-6385101/Jouni Välisalo