Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

 

15. KANKAANPÄÄN TALVIJUOKSUSARJA 2018-2019

6. OSAKILPAILUN INFOA 26.5.

 

Lopultakin saadaan pitkä talvisarja päätökseen.  Viimeinen osakilpailu juostaan su 26.5. klo 16.00 

Kilpailureittinä on tuttu Niinisalon talvisarjan reitti. 

Tällä kertaa ilmoittautuminen tapahtuu koulun pihalla.

Talvisarjan on ollut hieman orpona muutaman viimeisen osakilpailun aikana, koska oikein sopivaa tilaa ei ole tullut vastaan. Pukuhuoneena toimii edelleen Varuskunnan alueella oleva kerrostalo, jonka tunnistaa siitä, että siinä on iso kyltti, joka kertoo siinä olevan päiväkodin.

Tällä kertaa talvisarja päätös tapahtuu niin, että jaetaan palkinnot ja suoritetaan arvonnat välittömästi, kun juoksijat tulevat maaliin, eli palkinnot ovat ulkona, välittömästi maaliin tulon jälkeen ja jotta kenenkään ei tarvitse värjötellä, niin palkinnot pyritään antamaan juoksijalle hyvin pian, kun hän on tullut maaliin.

 

Pukuhuoneissa kerrostalon alakerrassa voi kisan jälkeen käydä normaalisti suihkussa kisan jälkeen.