Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

XV Kankaanpää maraton

raportti

XV Kankaanpää maraton on juostu ja on paikallaan pieni katsaus tapahtumaan.

Tapahtumassa oli moni asia uutta. Osittain uusi reitti, kilpailukeskus ja monet tapahtumaan liittyvät toiminnot, puhumattakaan tästä nilviäisestä-koronasta, joka aiheutti tapahtumaan valtavasti työtä. Viimeisestä parista viikosta ennen tapahtumaa tuntui suurin osa ajasta menevän tämän asian hoitoon ja suunnitteluun. Erilaiset ohjeet ja määräykset värittivät viimeisiä päiviä. Jouduimme tekemään tapahtumaan vielä isojakin muutoksia pitääksemme mahdollisimman hyvin turvallisuudesta huolta. Mutta yhtä kaikki, nyt tapahtuma on takana päin ja voidaan tehdä kokonaiskatsaus.

Järjestäjät yllätti todellakin osanottajien määrä. Sen suuruuden arviointi oli ennen tapahtumaa erittäin vaikeata ja tämä näkyi mm. siinä, että mitalit loppuivat kesken ja lisätilausta jäi odottamaan vielä monta juoksijaa. Mikäli et saanut mitalia, etkä laittanut nimeäsi listaan, lähetä siitä meille tieto kankaanpaanmaraton@gmail.com.

Voidaan varmasti ajatella myös niin, että vallitseva tilanne saattoi näkyä myös Kankaanpään ilmoittautuneissa, sillä kuten tiedetään, Satakunta on manner-Suomen paras alue tällä haavaa ja täten saimme järjestettyä tapahtuman kohtuullisen normaalisti.

Matkojen lähdöt muutimme sen vuoksi, että lyhyemmät matkat lähtivät ensin. Tämä siitä syystä, että saimme tarvittavaa väljyyttä maaliin tulon jälkeisiin toimintoihin ja silmämääräisesti nähtynä tämä myös hyvin toteutui. 

Uutta oli myös reitti siltä osin, että maaliin juostiin Kankaanpäähän ja alkukierrokset tehtiin tutulla Niinisalon reitillä. Maalissa koitinkin kysyä mahdollisimman monelta kokemuksia ja tuntemuksia reitistä.  Mielelläni kuulemme lisääkin ajatuksia uudesta reitistä. Voit laittaa palautetta osoitteeseen kankaanpaanmaraton@gmail.com

Tiedän, että monet kaipaavat varsinkin sitä Niinisalon koulun intiimiä tunnelmaa, mutta totuuden nimissä on sanottava, että mikäli kisakeskus olisi ollut Niinisalossa, niin tänä vuonna tapahtumaa ei olisi voitu järjestää niin pienessä tilassa. Kyllähän Kankaanpään liikuntakeskus tarjoaa hulppeat tilat ja kaikki järjestäminen on helpompaa, kun saadaan hajotettua toimintoja niin paljon paremmin.

Tapahtumaan ilmoittautui runsaat 400  juoksijaa ja tasan 400 lähti taipaleella. Muutamia keskeytyksiä tuli, mutta maaliin saapui eri matkoilla yhteensä 382 henkilöä. Tämä oli huikaisevan hieno määrä. Matkoista maraton oli Kankaanpään perinteen mukaan hyvin suosittu tapahtuma ja maaliiviivan ylitti 166 täysimatkan taivaltajaa. Tällä kertaa puolikkaalla maaliin saapui 150 ja kympillä 66. 

Kokonaismäärä ylitti kahden edellisen tapahtuman osanottajamäärät, joten todella tyytyväinen täytyy olla.

Kilpailussa oli jälleen tuttuun tapaan myös erittäin kova taso. Maratonilla Ole Halonen alitti 2.30 rajan kirjaten loppuajakseen 2.28.35. Ole sanoi voittajan haastattelussa että hänen tärkein tavoite oli nyt voittaa Kankaanpää maraton, koska tämä oli hänen kolmas voittonsa Kankaanpäässä ja näin hän katkaisi kiertopalkinnon kiertämisen ja hänelle jäi nyt omakseen tuo hulppea palkinto. Tämä oli nyt toinen kerta Kankaanpään historiassa, kun tulee kolmas voitto ja sääntöjen mukana pokaali jää voittajalleen.

Maratonilla alitti 3,00 maagisena pidetyn rajan 13 juoksijaa. Vaikkei nyt aivan reittiennätykseen päästy, niin silti yksi ikäsarjojen reittiennätys näki päivän valon, kun M60 sarjassa Jukka Kauppila alitti edellisen reittiennätyksen 21 sekunnilla. Tietysti voidaan sanoa, että tämä nyt ei ihan sama reitti ole, kuin aiemmin, mutta kuitenkin reitti noudattaa niin paljon vanhaa reittiä, että reittiennätykset voidaan kirjata.

Naisten ykköseksi kiri Emilia Thomas Salosta, jonka voittoaika oli 3.12.02 

Puolimaratonilla nopeinta aikaa piti Porin kuntoilijoita edustava Erik Mangeh Mbacha, jonka voittoaika soolojuoksuna oli komea 1:10.03. Naisten nopein oli Kajaanin Kipinää edustava Christina Mishica ajalla 1:27.30

Alle 1.30. alituksia kirjattiin yhteensä 14. 

Kympillä voiton nappasi Jarkko Järvenpää, joka pari viikkoa aikaisemmin soitteli ja sanoi, että tavoitteeksi on sitten asetettu 30 minuutin alitus ja niinhän siinä myös lopulta kävi. kolme sekuntia jäi vielä pelivaraa!

Jarkko halusi myös ehdottomasti muistaa edesmennyttä kuuluttajaamme Paavo Tuoria, jonka kanssa he tulivat vuosien varrella ystäväksi. Jarkko painotti, että hän juoksee tämän juoksun Paavon muistoksi.

Kympillä naisten nopein oli Helsingin juoksijoita edustava Anu Pitkänen, jonka loppuaika oli 42.22.

Kokonaisuutena on todettava, että vauhtia pidettiin hyvin laajalla rintamalla ja loistavia tuloksia ja aikoja nähtiin, niin kyllä vertailussa silti alkuperäinen Kankaanpää maratoninkin reitti pärjäsi  yllättävän hyvin vertailussa...

PALKINNOT

Palkintoja jaettiin jälleen reppukaupalla, niin pokaalien kuin arvontapalkintojen osalta ja myös rahapalkintoja annetaan vielä kilpailun nopeimmille.  Varsinaiset tulokset voit lukea omalta sivulta, mutta tässä poimittuna muut palkittavat. 

Pariisin maratonmatkan voitti Ikaalisten Matti Saari, joka juoksi elämänsä ensimmäisen maratonin. 

Kilpailussa jaetaan myös kolmelle nopeimmalla rahapalkinnot, jotka kaikki siirrettään Sul:n valmennusrahastoon.

Tässä kisan nopeimmat

Puolimaraton, miehet

1. Erik Mangeh Mbacha 1:10.03

2. Pyry Ilmarinen 1:19.11

3. Lassi Hopeasalo 1:19.15

 

Puolimaraton, naiset

1. Christina Mishica 1:27.30

2. Venla Koivula 1:28.47

3. Anni-Kaisa Mäkipää 1:29.13

 

Maraton, miehet

1. Ole Antti Halonen 2:28.35

2. Juuso Simpanen 2:33.39

3. Miika Lahtela 2:48.29

 

Maraton, naiset

1. Emilia Thomas 3:12. 02

2. Elina Junnila 3:21:03

3. Niina Myllymäki 3:23.59

 

10 km:n kilpailussa jaetaan pelkästään reittiennätyksesta bonus,. Jarkko Järvenpää rikkoi entisen reittiennätyksen.

 

10 km miehet

1. Jarkko Järvenpää 29.57

2. Timo Mantare 33.04

3. Teppo Syrjälä 34.18

 

10 km naiset

1. Anu Pitkänen 42.22

2. Priska Peltomaa 45.58

3. Anna Väisänen 47.15

 

Pyrimme olemaan yhteydessä kaikkiin voittajiin 20.10. sähköpostitse, jossa saat tarkemmat ohjeet voittosi lunastamiseksi valmennusrahastosta.

 

Järjestelyistä

Kuten alussa jo todettiin, Korona laittoi monta asiaa uusiin puihin ja muutti järjestelyjä, aivan toiseksi, miten normaalioloissa olisi. Lähtöjen järjestys oli tietysti hyvin erilainen ja pitkillä väleillä, mutta tämä jo tuli selitettyä. Palkintojen jako tapahtui lennosta em. syistä johtuen ja kisakeskuksessa oli muutenkin erikoisjärjestelyjä. Kuljetuksia jouduttiin rukkaamaan ja monta muuta pienempää asiaa.

Mielestäni osanottajat toimivat erinomaisesti joka suhteessa ja otitte huomioon vallitsevan tilanteen hienosti. Kiitos siitä Teille!

Kisakeskuksessa oli myös kaupungin työntekijöitä paikalla ja heiltä tuli erityiskiitos, kuinka hienosti porukka oli paikalla toiminut. Hienoa kuultavaa! Hyvä Te!

Uusien järjestelyiden ollessa kyseessä, tuli toki esille asioita, joita jatkossa hiotaan tämän konseptin puitteissa. Itselleni ainakin jäi mieleeni että opasteet täytyy tehdä suuremmaksi, kun porukkaa on paljon.  Niinisalossa pitää ohjeistaa uusia tulijoita selkeämmin, missä on kisakeskus yms. 

Reppukuljetukessa oli pientä hämminkiä. Otan tästä omaan piikkiin osan. Kun reput jätettiin niille tarkoitettuun paikkaan, niin olin hieman huonosti ohjeistanut reppumiestä ja sitten reput lähtivät ensimmäisen kerran hieman myöhässä Kisakeskukseen. Lisäksi joku oli jättänyt reppunsa reppukuljetukseen, vaikka vielä sitä tarvitsi. Reppukuljetus tulee suoraan Pirkan hiihdosta, jossa myös toimin aktiivisesti. Kun reppusi jätät reppukuljetukseen, niin sen saat sitten takaisin vasta maalissa. Emme ilmoita hiihdossa, emmekä maratonilla, koska reppukuljetus lähtee, vaan ne viedään kun on sopiva hetki. Nyt kävi se virhe, että reput lähtivät kympin juoksijoille hieman myöhässä. Tämä on ensi vuodeksi helppo muuttaa ja itse asiassa muutos on jo sovittu. 

Muutamia muitakin pieniä havaintoja tehtiin, mutta kaikkinensa vallitsevat olosuhteet huomioiden asiat pyrittiin tekemään niin hyvin, kuin osattiin.

Huoltopisteillä jouduin oikein moneen kertaan ohjeistamaan, että tänä vuonna ei anneta juomia käteen, vaan jokainen ottaa itse. Monella kun on ollut tapana antaa mahdollisuuksien mukaan mehu käteen. Nyt sitä ei  siis tehty. 

Länsi-Suomen maratoncup

Tänä vuonna järjestettiin ensimäistä kertaa Länsi-Suomen maratoncup yhdessä Köyliön mansikkamaratonin kanssa. Hieman alkuperäinen ajatus vesittyi, koska mansikkamaraton jouduttiin siirtämään lähelle Kankaanpää maratonia, mutta emme kuitenkaan halunneet luopua cupista vaan se järjestettiin normaalisti.

Useita kiinnosti luonnollisesti tuo massiivinen arvontapalkinto, joka on 2000 e arvoinen maratonmatka. Tällä hetkellä se on vielä arvoitus, minne pääsemme matkustamaan, mutta alun perin palkinto on Shanghain maratonmatka. Tästä olemme voittajan kanssa erikseen yhteydessä

Matkan voitti

Veli-Pekka Edvik

Onneksi olkoon!

 

Tällä kertaa päivä oli todella pitkä. Kiitän juoksijoita, jotka tulitte kaiken tämän hullun myllyn keskellä vieraaksemme Kankaanpäähän ja antamaan uskoa tulevaan. Suuren kiitoksen haluan vielä antaa myös toimitsijoillemme, jotka Teitte rankan ja pitkän päivän. Töitä tehtiin paljon ja ilman Teidän mukana oloa on turha haaveilla tälläisten tapahtumien järjesämisestä. Kiitos!

 

Jouni Välisalo

 

 

Haluaisin vielä lopuksi muistaa lämmöllä meidän edesmennyttä kuuluttajaamme Paavo Tuoria, joka menehtyi täysin yllättäen kotonaan sairauskohtaukseen ja jätti jälkeensä lähtemättömän muiston ja kaipauksen. Paavo oli suuri innoittajamme, kannustajamme ja tarpeen vaatiessa myös patistaja. Paavo jaksoi aina valaa uskoa vaikeinakin hetkinä. Menettäessämme kuuluttajan, menetimme myös hyvän ystävän, jota jäämme kaipaamaan. Kiitos Paavo kaikesta ja hyvää matkaa! 

Lämmöllä muistaen

Kankaanpää maratonin porukka