Kankaanpään talvijuoksusarja 2020-2021
3 osakilpailu raportti
Pitkän, koronasta johtunut tauko talvijuoksusarjassa on ohi.
Pääsimme vihdoista viimein tositoimiin ja nyt jatkettu sarja on pyörähtänyt käyntiin jo 2020, eli lähes kaksi vuotta sitten, mutta päätettiin kuitenkin, että juostaan keskeneräinen sarja pois ja tammikuussa aloitetaan uusi sarja.
Sarjan aloitus ei nyt kyllä ollut tavoittanut sarjassa kävijöitä, koska paikalla oli vain kourallinen juoksijoita. Varmasti aiheuttaa hämminkiä sarjan nimi 2020-2021, joka viittaa jo viime vuotiseen, mutta sarjaa on nyt juostu vasta kolme osakilpailua ja kolme on vielä jäljellä, joten hyvin ehtii mukaan vielä tähänkin sarjaan.
Sarja on tarkoitus uudistaa reitin osalta ja myös kilpailukeskuksen. Uusi reitti on mitattu ja se on myös netissä nähtävissä. Suunnitelmissa oli, että uudella reitillä olisi juostu jo tänään, mutta Niinisalossa on tällä hetkellä suuret sotaharjoitukset, joten sarja siirtyi suosiolla vanhalle reitille. Tarkoitus on, että kun sarja jatkuu kahden viikon kuluttua, niin silloin korkataan uusi reitti.
Reitti kiertää Niinisalon varuskunnan asuntoalueella ja on varmasti yhtä tasainen, kuin entinenkin reitti. Myös lähtö ja maali sijaitsevat asuntoalueella.
Kilpailukeskus tulee myös vaihtumaan tilanteen mukaan. Olemme sopineet, että voimme käyttää Niinisalon varuskuntakerhoa aina silloin, kun siellä ei ole puolustusvoimilla toimintaa. Tällä kertaa kerho oli varattu harjoitusten vuoksi, joten kilpailukeskuksena oli kerrostalo. Silloin kun voimme käyttää kerhoa, on tilat tietysti hulppeat.
Tulemme aina etukäteen tilanteen mukaan tiedottamaan, missä kilpailukeskus sijaitsee. Fyysisesti varuskuntakerho ja kerrostalo sijaitsevat kohtuullisen lähellä toisiaan, aivan näköetäisyydellä.
Kun olemme saaneet sarjan jälleen käynnistettyä, toivomme todella, että tutut ja tuntemattomat löytäisivät jälleen sarjan vetovoiman.
Seuraava osakilpailu 19.11.2022 klo 14.00
Tervetuloa!